Käytäntökehittäminen

Käytäntökehittäminen on sateenvarjotermi käytäntöteoreettiseen tutkimukseen perustuvalle organisaatioiden kehittämiselle. Käytäntöteoriaa yhdistää käsitys siitä, että yhteisöt ovat sosiaalisesti rakentuneita systeemejä, joilla on voimakas toimintaamme mahdollistava ja rajoittava valta.

Käytäntökehittäminen ei ole yhtenäinen kehittämisote, vaan näkökulma jonka avulla kyetään tarkastelemaan ihmisten välistä toimintaa ja kehittämään sitä. Käytäntökehittämisessä käytännöt ymmärretään jaettuina toiminta- ja ajattelutapoina, jotka ohjaavat tietynlaiseen toimintaan. Organisaatioiden ongelmia käytäntökehittäminen pyrkii ratkomaan tunnistamalla ja muokkaamalla työtä ohjaavia, osin tiedostamattomia käytäntöjä ja niissä rakentuvia merkityksiä. Käytäntökehittämisessä pyritään tuomaan tiettyihin käytäntöihin osalliset toimijat yhdessä rakentamaan itselleen paremmin sopivia toimintatapoja.

Käytännöt ovat tilanteisiin sidottua ja niissä rakentuvaa toimintaa. Ne kumpuavat ihmisten välisestä, suhteissa tapahtuvasta tekemisestä, jolle annetaan tietynlaisia merkityksiä. Toimiessaan osana käytäntöä ihmiset hyödyntävät muun muassa erilaisia artefakteja, joilla he muokkaavat ja välittävät merkityksiä. Työpaikalla tällaisina artefakteina voivat toimia vaikka paperinen kokouspöytäkirja tai tussitaulu. Tussitaulu kehottaa tarttumaan tussiin ja piirtelemään, kokouspöytäkirja taas määrittää kokouksessa käsitellyt asiat ja järjestyksen, jossa ne käsitellään. Myös tilalla on oma tärkeä roolinsa vuorovaikutuksen muovaajana ja merkitysten synnyttäjänä.

Käytännöt mahdollistavat ja rajaavat ihmisten toimintaa. Ne sulkevat suut nimenhuudon aikana, kun ei ole vuoromme puhua, tai naulitsevat katseen Powerpoint-esitykseen, vaikka haluaisimme olla jossain ihan muualla. Jokaisessa käytännössä on oma sisäinen moraalinsa. Se luo tietynlaista, käytännön kannalta ”hyvää” toimintaa ja rajaa pois “vääränlaista” toimintaa. Joskus käytäntö siis myös rajaa pois hyviä toimintatapoja tai saa meidät toimimaan tavoilla, jotka ulkopuolelta katsottuna eivät ole toimivia tai toivottuja.

Toimiminen osana käytäntöjä mahdollistaa niiden jatkuvuuden. Vaikka käytännöt ovat pysyviä ja usein vakiintuneita, ne muovautuvat jatkuvasti suhteessa ympäröivään todellisuuteen. Käytäntöteoriaan liittyy ajatus siitä, että käytäntöjä on vaikeaa muuttaa niiden ulkopuolelta käsin. Mikäli käytäntöjä halutaan tietoisesti muuttaa, niin käytännöt ja niiden sosiaalisesti rakentunut luonne tulee tehdä näkyviksi ja tiedostaa. Vain tätä kautta käytäntöjen harjoittajat kykenevät vaikuttamaan omiin toimintatapoihinsa ja muokkaamaan käytäntöjä oikeaksi kokemaansa suuntaan.