Ahoy! Tosiaan, tartuin huhtikuussa pidetyssä vuosikokouksessa ruoriin ja aloitin Elävä Tiimityö-yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Perin manttelin entiseltä puhikseltamme Pekalta, joka onneksi jatkaa tiimeilyä hallituslaisena. Kokouksessa päätimme jatkaa business as usual-meiningillä, jatkaen meille sopivalla rennolla otteella kirjoittelua sekä tapaamisia. Valmistuin (vihdoin ja viimein) maaliskuussa Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulusta maisteriksi johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan laitokselta. Tutustuin tiimiläisiin maisterivaiheen kursseilla, joilla … Continue reading Uusi kippari esittäytyy
Miten toimisto sisustetaan?
Uutta yritystä käynnistäessämme huomaamme miltei päivittäin uusia asioita joista meidän on päästävä yhteisymmärrykseen. Seuraava teksti käsittelee kalusteiden ostoon liittyvää päätöksentekoa. Luulisi että toimistokalusteiden hankkiminen on helppoa hommaa - vaan eipä ole. Pekka Olemme alkaneet pikkuhiljaa ymmärtää, että yrityksen perustamiseen kuuluu aika paljon vääntämistä. Väännön aiheina saattavat olla sekä tärkeät, että eivät ensisilmäyksellä niin tärkeät … Continue reading Miten toimisto sisustetaan?
Mitä kylillä puhutaan: uusi työ ja vanhat organisaatiot
PING Studiolla keskusteltiin uudesta, ihanasta työstä, joten luonnollisesti myös Laura ja Heidi höristelivät korviaan. Pekkakin sen verran, mitä flunssaltaan ja paitsijäämisen aiheuttamalta ketutukselta kykeni. PING Helsingin leipälaji on vaikuttajamarkkinointi, mutta myös tällaiset organisaatiohörhöt löysivät sieltä paljon tuumailtavaa. Esitykset pääset katsomaan täältä. Key note -puhujana oli Ilmarisen Katja Atsar, joka sympaattisesti paljasti pohtineensa mitä annettavaa hänellä … Continue reading Mitä kylillä puhutaan: uusi työ ja vanhat organisaatiot
Kutsukaa minua KÄYTÄNNEMUOTOILIJAKSI
Voi olla että olet miettinyt ihan samoja asioita. Sanat käytänne ja muotoilu ovat saattaneet esiintyä puheessasi jo vuosia. Silti, minä aion ehtiä ensin! TÄTEN OMIN ITSELLENI KUNNIAN SANASTA KÄYTÄNNEMUOTOILU! Minä olen kyseisen sanan keksinyt. Jos haluat käyttää sanaa ”käytännemuotoilu” omiin tarkoituksiisi tulevaisuudessa, niin se on ihan ok ja oikein suotavaa – kunhan muistat, että minä … Continue reading Kutsukaa minua KÄYTÄNNEMUOTOILIJAKSI
Organisaatio on sosiaalisesti rakentunut ilmiö ja minä tulen nyt kaapista ulos
Menivätkö otsikkoa lukiessa kulmat kurttuun ja pyöräytitkö juuri katsettasi siellä, missä seinä kohtaa katon? Ei mikään ihme. Organisaatioita ei yrityselämässä perinteisesti tarkastella sosiaalisena ilmiöinä – vaikka ehkä kannattaisi. Seuraavassa kerron miksi näin on ja miten se liittyy siihen omaan kaapista tulemiseeni. Kaapista tulemisella tarkoitan tietenkin sitä, että olemme parin toisen tiimiläisen kanssa perustamassa osakeyhtiötä! Se, … Continue reading Organisaatio on sosiaalisesti rakentunut ilmiö ja minä tulen nyt kaapista ulos
Vain laiskat pitävät kahvitaukoja!
Luin muutama päivä takaperin Hesarin jutun Marimekon uudesta henkilöstöjohtajasta Tanya Strohmayerista. Jaoin jutun Facessa seuraavilla saatesanoilla: ”Olin muutama vuosi sitten kuuntelemassa Fortumin silloisen henkilöstöjohtajan Mikael Friskin luentoa. Hän painotti että johtajuus on valinta perheen ja uran välillä ja kertoi pitävänsä mielensä veitsentervänä pelaamalla sudokuja. Joutuuko johtajat oikeasti perustelemaan asemaansa sillä, etteivät ehdi pitämään kahvitaukoja, tai … Continue reading Vain laiskat pitävät kahvitaukoja!
Yrityskulttuuri rakennetaan muuttamalla toimintatapoja!
Ihminen viettää yli puolet hereilläoloajastaan töissä. Millaisessa paikassa ja miten sen ajan viettää määrittää ison osan elämän loppusaldoa. Kun huomaat että elämäsi on turhanpäiväistä vääntämistä mikromanageeraavalle kusipäiselle pomolle ja duunikaveritkin ovat vain omissa nakkisuojissaan väijyviä aloite- ja empatiakyvyttömiä zombeja, on aika tehdä asialle jotain. Pelasta itsesi ja työkaverisi merkityksettömältä elämältä parantamalla yrityskulttuuria! Olen saanut kyselyitä … Continue reading Yrityskulttuuri rakennetaan muuttamalla toimintatapoja!
Rehellisyydestä, luottamuksesta ja vastuusta
Maailma muuttuu hirveää vauhtia ja yrityspuheessa sekä taksin takapenkilläkin on jo vuosia saanut kuulla, kuinka nykyään täytyy olla ketterä ja innovatiivinen. Warren Bennisin (1968) luoma ja Henry Mintzbergin (1985) myöhemmin kehittämä adhocratian käsite alkaa pikkuhiljaa olla nykyaikaa. Ketteryyden edellytys on, että valta ja vastuu eivät enää asu staattisesti hierarkioissa tai henkilöissä, vaan vaihtuvat kulloisten tehtävien … Continue reading Rehellisyydestä, luottamuksesta ja vastuusta
Zooming In – Zooming Out, vol. II
Lupasin kirjoittaa lyhyen yhteenvedon siitä, miten 26.4.2017 pitämämme Zooming In –Zooming Out –sessiointi sujui. Eli, tässä kaikki oleellinen tiivistettynä: Koska ehdotus tapaamisen teemasta tuli Susannalta, hän oli luvannut tehdä alustuksen, joka veisi läsnäolijat vanhojen tiimiasioiden äärelle. Alustava ajatus oli, että pyrkisimme edellisessä postauksessa esiteltyä fenomenologista silmää hyväksikäyttäen ymmärtämään laajemmin sosiaalisia ilmiöitä ja niiden rakentumista. Koska … Continue reading Zooming In – Zooming Out, vol. II
Zooming In – Zooming Out, vol. I
Nyt ei ole siis kyse silmälasien diopterikertoimesta, vaan inhimillisestä näkökyvystä. Ennen kuin vedät enkeliterapiakortin esiin, niin haluan kuitenkin selittää mitä tällä tarkoitan. Saattaa tulla shokkina jollekulle, mutta ihminen ei ole kovin rationaalinen olento. Totta se on! Tätä on tutkittu vaikka kuinka ja siitä on annettu Nobelin palkintojakin (Kahneman, 2002). Me toimitaan suurimman osan ajasta automatiikalla … Continue reading Zooming In – Zooming Out, vol. I