Ne hienoimmat jutut syntyvät laiskotellessa

Tehokkuus ja säästäminen ovat aiheita joita käsitellään nykyään mediassa päivittäin. Siksi, vapaa-aikasuuntautuneena laumaeläimenä, ajattelin kertoa myös omia ajatuksiani tästä päivän kuumasta teemasta.

Muutama vuosi sitten olimme vaimoni kanssa Italiassa tapaamassa hänen ystäviään. Istuskelimme järven rannalla huvilan kuistilla, kun talon isäntä päätti tarjota meille eläkkeelle jääneen isänsä tekemää pähkinälikööriä. Likööriä juodessamme keskustelu siirtyi luontevasti juoma- ja ruokakulttuuriin. Suomalaista ja italialaista ruokakulttuuria vertaillessamme kerroin isännälle, että oman käsitykseni mukaan italialainen keittiön hienoudet on aikanaan mahdollistanut resurssien ylitarjonta. Kulttuuri ei synny itsestään vaan edellyttää varallisuutta. Vaikka satoja vuosia sitten sekä Suomessa, että Italiassa on ollut paljon köyhiä ihmisiä, Italiassa on myös asunut henkilöitä joilla on ollut mahdollisuus uhrata aikaa ja vaikkapa pähkinöitä loistavan pähkinäliköörin kehittelyyn. Esimerkiksi suurin osa menneiden aikojen klassikkokirjailijoista oli rikkaiden perheiden lapsia joilla oli rahaa sekä aikaa. Sama pätee sekä kulttuuriin, että teknisiin innovaatioihin. Hyvänä esimerkkeinä toimivat vaikkapa renessanssi-nerot. Da Vincilla oli mahdollisuus tutkia ja piirtää mitä halusi kulloisenkin sponsorinsa pitäessä huolta siitä, että nerolla oli työtilat ja resurssit kunnossa. Tietenkin osa töistä oli ennalta tilattuja, mutta välillä nero onnistui luomaan hyväntekijälleen onnistuneita yllätyksiä.

Jostain syystä on meille ihmisille hyvin ominaista, että vaikeina aikoina vetäydymme kuoreemme ja taannumme vahoihin ”hyviksi havaittuihin” toimintamalleihin. Kun yrityksillä menee huonosti, hierarkisuus, mittaaminen ja valvonta lisääntyvät. Pyrimme pääsemään tilanteen herroiksi, vaikka saavutettu kontrolli on usein vain näennäistä. Toinen ilmiö johon olen törmännyt, on yleinen harhaluulo siitä, että tehostamisen ja korjausliikkeiden tulisi miltei aina olla kipeitä päätöksiä. Lääkkeet eivät voi muka toimia, mikäli ne maistuvat hyviltä. Väittäisin kuitenkin että ei välttämättä. Vaikeat ja huonoilta tuntuvat päätökset tuntuvat sellaisilta usein ihan syystä. Toki silloin kun huomataan, että yrityksellä menee huonosti saattaa kaikilla olla tilannekatsauksen paikka. Katsauksen jälkeen tehtävien päätöksien tulisi kuitenkin johtaa siihen, että työntekijöillä ja johdolla on tämän jälkeen luottamus tulevaan ja kyky toimia paremmin kuin ennen. Vaikeaa tulisi ainoastaan olla näiden ratkaisujen löytäminen. Kurjistaminen itsessään ei voi olla lopullinen tavoite.

Johtamiskirjallisuuskin on aiheesta harvinaisen yksimielistä. Kun työntekijät tuntevat olonsa turvallisiksi, luottavat toisiinsa, syntyy hienoja asioita. Silti, lehtiä lukiessa tuntuu, että olemme maana ajautuneet loputtoman itseruoskinnan ja tehostamisen murheenalhoon. Olemme onnistuneet luomaan diskurssin, jossa esiintyy osingonahneita omistajia rasvaamassa kapitalismin rattaita työntekijäportaan sydänverellä ja työntekijöitä jotka edustavat yrityksille ainoastaan kustannuksia. Kun tilanne on tämä, aika harva työntekijä on valmis vaikeina aikoina tinkimään saavutetuista eduistaan. Kavereideni kanssa keskustellessani olen kuullut lukuisia esimerkkejä järjettömästä passiivisagressiivisesta käytöksestä, jolla on kostettu työnantajan tehostamispäätöksiä tai henkilöstöpolitiikan poukkoilevuutta. Monesti olen tällaisten tarinoiden jälkeen kysynyt, että ettekös te kuitenkin ole kaikki samassa firmassa duunissa. Saamissani perusteluissa ei usein ole ollut mitään järkeä. Kuvio menee niin, että työnantaja kiristää ruuvia ja työntekijä kostaa sen kvasityöllä ja mikäli ei kosta, niin ainakin välttää kaiken ekstran tekemistä – työthän loppuvat kohta joka tapauksessa. Toisaalta, välillä tilanne vaan on sellainen, ettei rahaa ole. Tällöin tutkimukset kehottavat luomaan yritykseen tiloja, joissa innovaatiot voivat jatkua niin, että työntekijät tuntevat olevansa turvassa jatkuvilta yt:iltä ja kurjistamiselta. Joskus tämä tarkoittaa uusia työtapoja, tai muutoksia yhtiörakenteessa. Uskon että sama toimii myös laajemmalla tasolla, siis valtakunnanpolitiikassa. Tarvitaan vähemmän insinöörimäistä osaoptimointia, kontrollia. Poliitikkojen tulisi keskittyä luomaan olosuhteita, jossa vapaus, valta ja vastuu siirtyisivät mahdollisimman lähelle työn kulloistakin suorittajaa. Väitän, että enemmän luottamusta tarkoittaa parempaa laatua, uusia ideoita ja joustoja silloin kun niitä todella tarvitaan. Ei ihme, että vähänkin viisaammat ovat innoissaan startupeista. Harvalla sellaisella on oikeasti rahaa, mutta luottamus tulevaisuuteen ja omiin työntekijöihin on usein kunnossa.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s