Nyt kun some ja lehdet ovat täynnä Aleksi Valavuoren twiittejä, Tuomas Enbusken blogikirjoituksia ja yleistä tasa-arvokommentointia ja kun Hesarikin on julkaissut oman testinsä siitä, kuinka etuoikeutettu kukin on, niin haluan tietysti oksentaa omat mausteeni tähän soppaan.
Suurinta osaa tasa-arvokeskustelun kommenteista leimaa minua ärsyttävä juupas–eipäs–kissanhännänveto. Toisten mielestä homoja syrjitään työpaikoilla ja toisien mielestä taas ei. Lidlin mainos syrjii tai ei syrji transsukupuolisia, jotka pahoittavat mielensä milloin mistäkin. Naiset joko ovat yhteiskunnassa alistettuja, tai sitten vaan marisevat tyhjästä, vaikkei heidän edes tarvitse käydä inttiä. Suomi on täynnä mielensäpahoittajia, ankeuttajia ja nihilistejä, jotka haluavat kieltää kaiken ja tehdä maasta sukupuolineutraalin Neuvosto-Suomen.
No, kerronpa teille kaikille keski-ikää lähestyvän valkoisen heteromiehen totuuden. Aina kun puhutaan naisista tai miehistä, luodaan lähtökohdat eriarvoistamiselle. Eli, kun luodaan sukupuoli-, seksuaali-, ja muita kategorioita, niin luodaan ihmisryhmiä, jotka eroavat jollain tavoin toisistaan. Se, ovatko esimerkiksi naiset alisteisessa asemassa työmarkkinoilla, näkyy lopulta käytännön toimintana. Eli, tasa-arvo ja epätasa-arvo, näiden kategorioiden perusteella, on esimerkiksi sitä, kun Ritvalle (kuvitteellinen henkilö) maksetaan pienempää palkkaa kuin Kimmolle (kuvitteellinen henkilö), koska hän on nainen.
Oikeastaan tasa-arvoa ei ole mielestäni se, kuuluuko johonkin joukkoon, vaan ensin se, kuinka suuri kunkin yksilön vapaus on määrittää itsensä kuhunkin ryhmään kuuluvaksi. Tämän jälkeen voidaan kysyä, kuinka paljon valtaa kullakin ryhmällä suhteessa muihin ryhmiin missäkin kontekstissa on. Lähtökohtainen oletus kuitenkin on, että mikäli jossain tilanteessa on eri ryhmiä, joita tuodaan aktiivisesti esille, ne ovat syntyneet osoittamaan eroja vallankäytön, eli toimintamahdollisuuksien suhteen.
Valta riippuu eriarvoistavista kategorioista ja niille antamistamme merkitysrakenteista. Esimerkiksi, kun päätöksiä tehdään saunan lauteilla poikaporukassa, niin tytöillä on vähemmän valtaa muuttaa käytäntöä kuin pojilla. Tytöt eivät voi kutsua itseään poikien saunailtaan samalla tavoin kuin pojat. Sellainen tämä maailma jossa elämme vaan nyt sattuu olemaan. Sen sijaan esimerkkitapauksessa pojilla on enemmän valtaa purkaa valtarakenteita ja vaikkapa järjestää saunaillan sijaan grillibileet, joihin kutsun saaminen ei riipu sukupuolesta.
Loppujen lopuksi tullaan tilanteeseen, jossa meillä on jo kategorioita. Tällöin tasa-arvon toteutuminen on kiinni yksilöitävistä teoista, jotka ovat joko tasa-arvoisia tai eivät. Kaikkein tasa-arvoisimpia ovat mielestäni teot, jotka purkavat vallan rakenteita niin, että valta jakautuu ryhmille tasaisesti tehden näistä tarpeettomia. Eli, siis sellaiset, jotka pyrkivät tekemään tiettyyn ryhmään kuulumisen tarpeettomaksi vallan käytön kannalta. Näin simppeliä se on. Kyse on vallasta, siitä kuka sitä käyttää ja siitä käyttääkö valtaa tasa-arvoisesti vai ei.
Todennäköisesti kukin meistä on jossain tilanteessa oman sukupuolensa, ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisensa tai muun sellaisen suhteen paremmassa asemassa verrattuna muihin ryhmiin. Silloin tasa-arvoinen teko on tehdä tilanne näkyväksi ja käyttää valtaansa oikein.
Mikäli näkemykseni herätti kysymyksiä tai olet eri mieltä kanssani, niin kerro ihmeessä. Saatat olla oikeammassa kuin minä.
Elävä Tiimityö 